Ekkun ja Mantan päiväkirja Japanista
28.9.2010
Päiväkirjan sivu numero 13. Viimeinen sivu.
Päiväkirjan viimeinen sivu
Aurinko nousee nousevan auringon maassa. Maahan saakka se ei näy, sillä maanantaiaamuna kaupungin verhoaa ohut sadeseitti. Astumme kadulle. Vanhusten päivän aamu on rauhallinen. On pyhäpäivä. Lähdemme hotellin ovelta vasemmalle. Päätämme vaeltaa Tokiossa ilman karttaa – kuten olemme usein jo aiemminkin tehneet. Viimeiseksi lomapäiväksi emme ole suunnitelleet mitään. Olemme vain.
Kaarramme hieman vasemmalle. Aurinko raottaa pilviverhoa. Miljoonakaupungissa on edelleen rauhallista. Saavumme Sumida–joen rantaan ja ylitämme sen vanhaa rautasiltaa pitkin. Siltoja on paljon sekä ylävirtaan että alavirtaan. Jokainen silta on erilainen muodoltaan ja väriltään. Joen varteen on ankkuroitu hauskan näköisiä veneitä. Yksinäinen urheilija ottaa spurttiharjoituksia kivetyllä rantaväylällä.
Joskus on hauska vain vaeltaa päämäärättömästi. Lomamatkoillamme teemme usein niin.
Joen toista rantaa reunustaa joukko moderneja virastotaloja. Ne peilaavat toinen toisiaan vasten keltaisista ja sinisistä peilipinnoista. Kuin jättimäiset geishat. Käännymme oikealle, ja yllättäen sukellamme vanhan portin ali temppelialueelle. Pieni temppeli on lähes tyhjä. Yhtä osaa remontoidaan. Kuorma-auto on tuonut paikalle korjattuja osia.
Temppeliin sisälle on vapaa pääsy. Riisumme kengät ja astumme tyhjän temppelin hiljaisuuteen. Aidon, riisioljista tehdyn tatamin ja vanhan puun tuoksu on kaunis. Suurkaupungin alkavan hälyn keskellä täällä on rauhallista. Tokio on kuin judo. Hetki hiljaisuutta, keskittymistä. Ja sen jälkeen kova tohina ja täysi elämä.
Viimeinen lomapäivä lähenee loppuaan. Mitä tästä jäi käteen? Matkalaukut täynnä kokemuksia. Hauskoja tilanteita, ihanaa ruokaa, ystävällisiä ihmisiä, yhdessäoloa. Kaikesta tästä vain osa kirjattuna tähän lokikirjaan.
Päiväkirjamme päättyy tähän.
Terveisin Ekku ja Manta