Ekkun ja Mantan päiväkirja Japanista
14.9.2010
Päiväkirjan sivu numero 6
Päiväkirjan sivu 6
Sunnuntaina Yoyogin jättimäinen halli oli täynnä judofaneja. Faneja kaikkien täytyy ollakin, koska yli kymmentuntinen päivä hieman epämukavilla penkeillä puuduttaa. Pitkää päivää ajatellen hallin tarjoilupuoli oli minimalistinen. Hallista löytyi yksi kahvion tapainen tila, jonka valikoima oli supistettu niukaksi. Paikallisilla katsojilla näytti olevan tapana tuoda omat eväät katsomoon.
Japani oli MM-tatamilla häikäisevän ylivoimainen. Tinkimätöntä voitontahtoa, kestävyyttä ja teknistä taituruutta todisti esimerkiksi sunnuntaina naisten kahden keveimmän painoluokan kaksoisvoitot. Samaa vahvuutta todisti edellisen päivän kaikkien kolmen otellun painoluokan mestaruudet. Voittajat olivat haastattelussa hienot Jigoro Kano –aiheiset mitalit kaulassa. Tänä vuonna tulee kuluneeksi 150 vuotta Jigoro Kanon syntymästä, ja tämä kilpailu on osa juhlintaa.
Suomen omat urheilijat selvisivät sunnuntain urakastaan kohtuudella. Tikkurilan raati antoi parhaat pisteet Valtteri Jokisen otteille. Hän oli aktiivinen ja hyökkäävä.
Lähti ennakkoluulottomasti eri tilanteisiin ja vei tekniikkapaketteja näppärästi pystystä mattoon. Tekniikat näyttivät toimivan ja niistä löytyi tehoja. Näillä eväillä on hyvä edetä kohti Lontoota.
Jaana Sundberg– tappiostaan huolimatta – saa taistelijan merkin. Jaana oli raatimme mielestä selvästi tsekkiläistä vastustajaansa taitavampi. Puhdas vahinko, kompastuminen onnistuneen torjunnan jälkeen, koitui Jaanan kohtaloksi. Toisaalta jos aikoo voittaa, vahinkoja ei saisi tulla. Tuomari töppäsi pahasti antaessaan viimeisen puolen minuutin aikana tsekkiläisen tytön jatkaa, vaikka hän loukkasi kätensä. Antti Rintamäki oli hakemassa kokemusta, mutta ehkä väärästä kisasta. Tasoero näytti suurelle. Antin voittanut japanilainen oli tosin kovan luokan japanilainen ”uchimatakone”, joka otti lopulta MM-pronssia.
Urheilijat ja valmentajat pidettiin aika erillään katsojista. Pääsimme kuitenkin hetkeksi tarinoimaan päävalmentaja Mika Mukkulan kanssa. Mikaa harmitti kovasti Jaanan kohtalo: ”häneltä loppui kisa kesken. Eväitä olisi ollut pidemmälle”. Valtterin ja Johannan suorituksiin hän oli syystäkin tyytyväinen. Johannan kaatanutta japanin Uenoa hän piti hankalana, mutta ei voittamattomana. ”Emme vielä löytäneet lääkettä, joka toimisi Uenoa vastaan”, hän lisäsi. ”Johannan tyyliin sopii läheltä otteleminen, ja tätä ei Ueno sallinut”. (Lue lisää matseista Judoliiton sivuilta).
Päävalmentajalle Tikkurilan raati antaa puhtaat paperit. Hän näyttää hoitavan työtään ammattimaisella otteella, systemaattisesti ja tinkimättä. Tulosta syntyy varmasti, kun jaksamme vaan olla kärsivällisiä. Ja judokat jaksavat. Kiitos myös JP Jokiselle, Valtsun isälle, joka toimi kisoissa Mikan aisaparina.
Japanin kisoissa oli jotain uutta. Kukin maa sai lähettää jokaiseen painoluokkaan kaksi ottelijaa. Tämä johti siihen, että suuret judomaat lähettivät täyden kaluston kehään. Pienet maat lähettivät edelleen 1-5 urheilijaa. Tämä johtaa tietysti siihen, että todella kovien vastustajien, kuten venäläisten tai japanilaisten, määrä on kaksinkertainen. Ei tunnu reilulta.
Uutta olivat myös rahapalkinnot: voittaja sai 6000 dollaria, muut mitalistit hieman vähemmän. Maanantain avoimen painoluokan voittajalle on luvassa Subaru –merkkinen henkilöauto.
Tauolla kävimme kiertämässä viereistä Yoyogi –puistoa. Sieltä löytyi vanha mainostaulu vuoden 1964 olympialaisista. Vastikään edesmenneen legendaarisen Anton Geesingin hahmon saattoi juuri ja juuri erottaa haalistuneesta kyltistä. Hetken päästä törmäämme tuoreen judokirjan kirjoittajaan, Kyösti Korpiolaan. Hän on niin ikään tullut jaloittelemaan alku- ja loppuottelujen välisellä tauolla. Pohdimme auringon paahteessa Suomen judon tilaa ja hämmästelemme kisojen kovuutta. MM-areenalle ei amatöörejä kannata lähettää.
Viimeinen palkintojen jako päättyy punavalkoisten lippujen lippumereen. Muovisia nousevan auringon lippuja on jaettu ovella ja katsomissa kasapäin. Salissa on karnevaalitunnelmaa. Suuret skriinit tykittävät mestareiden otteita hidastettuina ja kisatunnari sekoittuu taputuksiin ja japanilaisten fanilaumojen rytmikkäisiin huutoihin.
Poistumme salista nyt viimeisen kerran. Maanantain avoimet painoluokat jätämme väliin. Päätämme kävellä yhden metrovälin ja kävellä Shibyan asemalle, josta pääsemme näppärästi hotellillemme. Väsyttää. Käymme vielä kuitenkin syömässä. Osumme siistiin ravintolaan, joka paljastuu pikaruokalaksi. Tässä ravintolassa pitää ruoka tilata automaatista. Siis: rahat koneeseen, paina haluamasi ruoan tai ruokalajien valitsimia, ota vastaan kuitti ja vie pre-paid kuitit tarjoilijalle.
Ruokailun jälkeen väsyttää vielä enemmän. Kävelemme pari korttelia pienillä ruokapaikkojen täyttämillä kujilla ennen vetäytymistä hotellin suojiin.
Ekku ja Manta