Lue Jarkko Heinosen laatima juttu valmentamisen haasteista ja mahdollisuuksista. Jarkko käy lävitse 3. tason kamppailuvalmentajakoulutusta, ja tässä hänen viikonlopun oppimisen antia.

Pajulahden liikuntakeskukseen kokoontui kymmeniä kamppailulajien valmentajia opiskelemaan taidon opettamista viikonloppuna 20.-22.5.2011.

Kurssi oli osa yli vuoden kestävää 3. tason kamppailuvalmentajakoulutusta. Paikalla oli myös 2. tason kamppailuvalmentajien kurssilaiset. Lisäksi Judoliitto oli avannut tapahtuman kaikille kiinnostuneille 2. tason kurssina. Perjantain luennosta ja harjoituksista vastasi Jyväskylän yliopiston tutkija ja valmentaja Sami Kalaja, jolla on vuosien kokemus mm. huippuvoimistelijoiden valmennuksesta. Lauantaina ja sunnuntaina oli vuorossa huippujudon valmentaja Jürgen Klinger Bathin yliopistosta, Englannista. Klinger on valmentanut useita arvokisamitalisteja yli 30 vuoden valmentajauransa aikana.

Taidon olemus

Kalaja muistutti, että taidon oppiminen riippuu siitä, miten hyvin urheilija pystyy hahmottamaan omaa suoritustaan. Taitoa ei opita vain käskyttämällä lihaksia toistuvasti, vaan lihas- ja tuntoaisti vaikuttavat olennaisesti oppimiseen. Siksi urheilijan pitää saada oikeanlaisia tuntemuksia liikeaistien kautta. Kalaja toi esiin sen, että kinesteettinen aistimus säilyy muistissa vain 30 sekuntia, ellei urheilija heti analysoi suoritustaan. Suoritus pitää palauttaa mieleen ja pohtia mitä siinä voisi parantaa. Taidon oppimisessa voidaan käyttää muitakin menetelmiä, kuten mielikuvaharjoitteita ja videoanalyysiä, mutta niissä ei päästä hyödyntämään urheilijan suoraa liikeaistimusta.

Liike on säätelyä

Kalaja kertoi taidon oppimiseen ja opettamiseen liittyvistä uskomuksista ja niiden nykyaikaisista käsityksistä. Kahta samanlaista suoritusta ei ole. Taidon oppiminen on sitä, että aivot oppivat oikean liikkeen säätelymallin, jossa lihas- ja muut aistit ovat koko ajan käytössä lihasten ohjauksen lisäksi. Tämän takia virheet ovat oppimisen lähtökohta. Kalaja halusi korostaa tätä jopa näin: ”ei ole virheellisiä suorituksia, on vain erilaisia suorituksia, joista toiset ovat tilanteeseen sopivampia”.

Liikkeitä muuntelemalla opitaan uusia liikemalleja. Liikeratoja voi liioitella tarvittaessa. Jos jossain liikkeessä käsi ei nouse tarpeeksi, harjoitellaan liikettä liioitellen siten, että se nostetaan liian korkealla. Liikettä voi harjoitella myös pitämällä kättä liian alhaalla. Äärilaitojen harjoitteleminen opettaa urheilijaa erottelemaan liikeratoja paremmin ja tunnistamaan toimivat liikeradat. Monipuolinen harjoittelu, muukin kuin lajiharjoittelu, tuottaa päähän uusia liikemalleja.

Tuttuja ja uusiakin pyörähdyksiä tatamilla

Käytännön yleistaitoharjoitteita käytiin läpi tatamilla, jossa pyörittiin, hypittiin, tasapainoiltiin monenlaisin judoharjoituksistakin tutuin liikkeen. Jälleen kerran tuli esille kuinka monipuolisia harjoituksia judossa pidetään. Tähän ei pidä vain tyytyä, koska on osa-alueita, joita voidaan tuoda mukaan monipuolistamaan judoharjoituksia entisestään.

Valmentaminen vaatii ajattelua

Kalaja muistutti, että hyvä valmentaja puhuu riittävän vähän, mutta asiaa. Liikkeen jatkuva korjaaminen ei yleensä paranna oppimista. Nyrkkisääntönä voidaan pitää, että korjataan joka viidettä suoritusta. Toisaalta mitä parempi urheilija on, sitä tarkempaa palautetta pitää antaa. Valmentajan pitää myös ohjata nuorta urheilijaa monipuoliseen harjoitteluun. Kalajan mukaan vielä 15-vuotiaan telinevoimistelijan harjoittelusta tulee olla yli puolet muuta kuin voimistelua. Lauantaina aloittanut Klinger muistutti, että hänen oppeihinsa ei tule suhtautua liian musta-valkoisesti. Valmentamisessa on kyse oikeasta yhdistelmästä. Joko/tai –asenne  johtaa liian yksipuoliseen näkemykseen siitä mitä taidon opettaminen ja valmentaminen ylipäätään ovat. Valmentajan pitää tehdä ajatustyötä ja oppia pilkkomaan urheilijan suoritus osiin.

Taidon rakentaminen

Sekä kilpaurheilijan että harrasteliikkujan taito rakennetaan noin 15 vuoden ikään mennessä monipuolisella ja laadukkaalla harjoittelulla. Klinger painotti, että sen jälkeen voidaan tehdä vain pientä säätöä. Tie huipulle rakennetaan hyvällä taidon harjoittelulla ennen kuin painopiste siirtyy kestävyyden ja voiman kehittämiseen. Juniorivaiheessa pitää olla teknisesti hyvin monipuolinen ja huipulla pitää olla riittävän yksipuolinen. Huipulla menestyy vain, jos urheilijalla on erittäin tehokkaita tekniikoita, eikä niitä voi olla kovin monta. Huippu-urheilija osaa muunnella omaa lempitekniikkaansa niin hyvin, että hän pystyy voittamaan sillä, vaikka vastustaja tietää odottaa sitä. Näiden muutamien lempitekniikoiden oppiminen ja muuntelu perustuu siihen, että lapsena on rakennettu monipuolinen taitopohja.

Huippujudoka on taitava

Huipputason kilpajudokat ovat erittäin taitavia. Klinger mainitsee vastaesimerkkinä Van de Wallen, belgialaisen 1980-luvun mestarijudokan, joka oli tunnettu taistelutahdostaan, ei teknisestä osaamisestaan. ”Van de Walle edustaa kuitenkin poikkeusta, ja kansainvälisellä tasolla mitaleja ottavat lähes yksinomaan judokat, jotka ovat myös taitavia”, Klinger tähdensi. Judokan menestyksen avain on siinä, että opitaan tuntemaan oma ja vastustajan liike. Hän käytti tästä termiä "body feeling". Tämä kehittyy monipuolisilla pariharjoitteilla, ja etenemällä yksikertaisista tilanteista monivalintatehtäviin. Opeteltava liike pitää harjoitella useista liikkuvista tilanteista monien peräkkäisten harjoituskertojen aikana.

Voimakin on taitoa

Klinger korosti, että judotekniikoihin liitetty taitoharjoittelu ei ole varsinaista voimaharjoittelua, vaikka liikkeet voivat olla raskaita sellaisenaan. Erillinen voimaharjoittelu on tärkeää judossa ja se aloitetaan käyttämällä kehon omaa painoa vielä yleistaidon kehittämisen vuosina. Voiman kehittymisessä on kyse myös oppimisesta - lihasta opitaan käyttämään yli 90 prosenttisesti. Arkielämässä, eikä edes yleensä judoharjoittelussa, päästä yli 90 prosentin voiman tuottoon maksimista. Siksi on tärkeää kehittää perusvoimaa erikseen. Klinger ei heittänyt romukoppaan edes penkkipunnerrusta, jota pidetään ainakin leveällä otteella judokalle epätyypillisenä liikkeenä. Penkkipunnerruksen harjoittelulla lisätään ylävartalon lihasten yhteistyötä ja vakautta sekä ylläpidetään lihastasapainoa. Samalla tavalla olympianostot kehittävät lihasten yhteistyötä monipuolisesti.

Judotekniikka kehittyy taitoharjoitteilla

Lauantain harjoituksissa käytiin uchi-mataa (sisäpuolinen nosto jalalla) kehittäviä harjoitteita yksin ja parin kanssa. Tämä vaativa judoheitto suoritetaan yhdellä jalalla ponnistaen, joten vakaa polvi ja nilkka ovat erittäin tärkeitä. Vakautta kehitetään esimerkiksi yhden jalan pitkillä ja korkeilla hypyillä, joissa jäädän paikalleen joka hypyn jälkeen tai tasapainoharjoituksilla epävakaalla alustalla, kuten tasapainolaudalla. Klinger muistutti, että valmentajan tehtävä on huomata mitkä ovat urheilijan yksilölliset kehittämiskohteet.

Tekniikkaklinikka

Klinger korosti, että ennen kuin voi korjata ja parantaa urheilijan suoritusta, valmentajan on ymmärrettävä, mitä tapahtuu. Liike pitää analysoida ja poimia siitä olennainen. Klinger vastasi kurssilaisten kysymyksiin sunnuntain harjoituksissa tatamilla. Mitä esimerkiksi tehdään, jos nuori urheilija on hyvin vahva, muttei kovin taitava? Tällöin voidaan asettaa urheilijalle otteluharjoituksia, joissa hänen on käytettävä teknisesti vaativia liikkeitä ja joissa hän ei pysty hallitsemaan pelkällä voimalla. Klinger kuitenkin muistutti, että olennainen osa taitoa on rakennettu jo noin 15 vuoden ikään mennessä, mutta urheilijan saavutettua taitopohjaa pitää kuitenkin pyrkiä hyödyntämään.

Yleistaitoharjoittelu voi olla ratkaisu ongelmaan myös huipulla

Klinger kertoi esimerkin raskaansarjan judokasta, joka hävisi useita otteluita siten, että vastustaja pääsi hänen taakseen. Urheilija oli täysin toimintakyvytön niissä tilanteissa, joissa vastustaja oli liikkunut hänen selkänsä taakse, koska häneltä puuttui kyky hahmottaa tilanne. Tässä tapauksessa olisi ollut virhe vain lisätä tämän urheilijan judotekniikan harjoittelua. Ongelman ratkaisu löytyi yleistaitoharjoittelusta. Klinger havaitsi, että urheilijan suuntakyky oli niin huono että siitä ei koskaan tulisi hänen vahvuuttaan. Sitä voitiin kuitenkin parantaa niin paljon että se ei enää rajoittaisi menestystä. Judoka hyppi trampoliinilla päivittäin 20 minuuttia monin tavoin pyörien. Harjoittelu jatkui useiden viikkojen ajan. Urheilijan suuntakyky kehittyi niin hyvin, että hän alkoi jälleen menestyä arvokisoissa.

Judossa yhdistyy kaksi perinnettä

Klinger muistutti, että huippu-urheilijan uran kestää 10-12 vuotta. Sitä ennen harjoitellaan judoa myös kasvatuksellisessa mielessä. Kun huippu-urheiljan ura päättyy, hänen tulee palata kasvatuksellisen judon pariin ja ympyrä sulkeutuu. Klinger puhui huippuvalmennuksesta ja siitä mitä kansainväliselle huipulle vaaditaan. Samat periaatteet soveltuvat kaikkeen valmennukseen - monipuolinen taitoharjoittelu on tärkeää kaikkina ikäkausina. Kurssin jälkeen Jürgen Klingerillä oli vielä aikaa jäädä keskustelemaan valmentajien kanssa.

Teksti Jarkko Heinonen

Kuvat: Jukka Kirstinä