Kata-muotoisen judon Superviikonloppu Tikkurilassa

29.8.2024

Samaan viikonloppuun perjantaista sunnuntaihin 23.-25.8. mahtuivat katamuotoisen judon avoimet PM-kilpailut (Nordic Judo Open Kata), ensimmäiset parajudon suomalaiset katakilpailut, judoliiton virallinen katakoulutus sekä tekniikka-kataseminaari. Tatamilla nähtiin niin judoharrastuksen alkumetreillä olevia harrastajia kuin maailman huippuja.  

Seminaari tarkoitti käytännössä sunnuntaina järjestettyä tekniikan ja katan opetustilaisuutta, jossa jokainen sai halutessaan henkilökohtaista ohjausta. 

Tikkurilan Judokoille yksi mitalisija kilpailusta

Tikkurilan Judokoiden katapari Juha Turunen ja Pekka Väyrynen ylsivät pronssille katamenokatassa. Muut seuran kisaajat eivät mitalisijoille tällä kertaa yltäneet, mutta suoritukset ja sijoitukset olivat hyviä tiukassa ja tasaväkisessä kilpailussa. Tatamilla kilpailussa nähtiin seuran muista kilpailijoista katamenokatassa Heli Vartiainen ja Kati Stoyanov-Pitkänen, junokatassa, kimenokatassa ja Kodokan Gshin-jutsussa Johanna Rautkuru ja Otso Koski (edustaa Meido-Kania), niin ikään kimenokatassa Pia Palosvirta ja Juha Laine (Budokan), ensikertalaisina katakilpailuihin koskaan osallistuneet, huikean suorituksen katamenokatassa tehneet Jari Karri ja Olli-Pekka Talja sekä kimenokatassa ja katamenokatassa Pasi Oinas ja Jouni Korkka. Parajudon puolelta kilpatatamilla esiintyi seurasta viisi judokaa. Paras suomalaispari viidestä Nordic Openin katasarjasta oli hollolaisen Holjutain Marko Ryyppö ja Juha Alaluukas, jotka ottivat kime no katassa kultaa. Marko Ryyppö otti kultaa myös Goshin-jutsu -katassa. Parina oli Kotkan judoseuraa edustava Jorma Paasi.

Tulokset: https://judokisa.fi/continfo/results/1132/

Vuoden roolimalli -tunnustus

Tapahtumassa vieraillut Euroopan Judoliiton (EJU) hallituksen jäsen, Ruotsin Judoliiton puheenjohtaja Kristiina Pekkola oli erittäin tyytyväinen tapahtuman järjestelyihin. Häntä kiinnosti myös erityisen paljon seuran ratkaisu järjestää Parajudon tapahtuma samaan aikaan samalla tatamilla. Pekkola puhui tapahtuman avajaisissa, missä hän myös ojensi seuran pitkäaikaiselle judo- ja kataopettajalle ja menestyneelle kansainväliselle katatuomarille Tikkurilan Judokoiden Hannu Mustoselle EJU:n huomionosoituksen. 

Tapahtuman aikana Ruotsin ja Suomen judoliitot kokoontuivat pohtimaan yhdessä yhteistyön lisäämiseksi maiden välillä. Ruotsista mukana kokoustamassa olivat liiton varapuheenjohtaja Kent Andersson ja hallituksen jäsen Roger Norman. Suomen puolelta kokoustivat puheenjohtaja Esa Niemi, hallituksen jäsen Anu Stör ja järjestöpäällikkö Otto Faven. Parajudosta keskusteltaessa mukana oli myös Marita Kokkonen. 

Tapahtuma nousi EJU:n uutisiin 

Kataseminaari

Kataseminaarin ohjasivat kokeneet ja osaavat juno-katan moninkertaiset maailmanmestarit

Sunnuntain pääopettajina toimivat saksalaiset Ulla Loosen (7. dan) ja Wolfgang Dax-Romswinkel (8. dan). Kataparin meriittilistalta löytyy muun muassa kaksi katakilpailujen maailmanmestaruutta. Heidän leipälajinsa on ju-no-kata, mutta viimeistään seminaarissa kävi kaikille selväksi heidän erittäin laaja ja monipuolinen judo-osaamisensa, ohjaamistaitonsa ja pedagogiikkansa.  Myös sunnuntain seminaari toteutettiin seuran suosimalla ”all together ” -mallilla: mukana oli sekä aloittelijat että huiput – parajudokat ja vammattomat, yhdessä samalla tatamilla.

Judoliiton katakoulutus sai kiitosta

Seuran katakonkarit Pasi Oinas ja Marko Kallio ohjasivat rutiinilla mutta innostavasti sunnuntaina järjestetyn nage-no-kata -koulutuksen. Tatamilla tikkurilalaisten oppia sai parikymmentä judokaa eri puolelta Suomea.  Useimmat koulutuksessa mukana olevista olivat henkilöitä, jotka pitävät seuroissaan vyökokeita, joille tämä tai vastaava muu täydennyskoulutus on säännöllisin väliajoin pakollinen. Seuran graduoijista koulutuksessa olivat mukana Heikki Joensuu ja Reijo Heino.

Tapahtuma lukuina

Neljä tatamia

37 kilpailuparia 6 maasta

12 parajudon kilpailuparia

10 kansainvälistä tuomaria 8 maasta

21 Judoliiton koulutukseen osallistunutta

Osallistujien kokonaismäärä 140

20 tuntia judo-opetusta

Tapahtuman johtaja: Johanna Rautkuru

Ohjaajat

Wolfgang Dax-Romswinkel 8.dan, Saksa

Ulla Loosen, 7.dan, Saksa

Pasi Oinas, 4.dan Tikkurilan Judokat

Marko Kallio, 4.dan Tikkurilan Judokat

Marita Kokkonen, 5.dan Tikkurilan Judokat (parajudo)

Erkki Kokkonen, 5.dan Tikkurilan Judokat (parajudo)